Media

 

Pappas Eget Band taas täällä - mukana uusi single ja albumi!


Suomalainen yhtye Pappas Eget Band on jälleen ajankohtainen, kun Grannen mit emot –niminen single ja kolmas studioalbumi Turister i kosmos tulivat huhtikuussa ulos.

- Jokaisen studioalbumin välissä menee aina neljä vuotta, sanoo bändin kitaristi Niklas Nylund, joka vaikuttaa erittäin tyytyväiseltä kahteentoista uuteen kappaleeseen. Laulaja Niklas Rosström tähdentää, ettei bändi edelleenkään edusta mitään tiettyä tyylisuuntaa, vaan yhteinen nimittäjä on tietty ”hyvä viba”, jota bändi haluaa välittää.

Viime kesänä tuli ulos single “Sand mellan tårna”, josta tuli hitti Suomen radiokanavilla. Levyä soitettiin ahkerasti myös Ruotsin P4:lla.

Nylund ja Rosström ovat kirjoittaneet uuden singlen “Grannen mitt emot” yhdessä tunnetun ruotsalaisen artistin ja levyntekijän Patrik Isakssonin kanssa. Singleä voidaan luonnehtia yksinkertaiseksi poplevyksi, jossa on 60-luvun vaikutteita. Se julkaistiin 16. maaliskuuta.

Osia uudesta levystä on äänitetty Englannissa ja mukana on sellaisia muusikoita, jotka ovat työskennelleet mm. Tom Jonesin, Robbie Williamsin, Queenin ja Van Morrisonin kanssa.

- Halusimme yksinkertaisesti haastaa itsemme hakemalla uusia yhteistyöpartnereita ja kehittymisen alueita, sanoo Niklas Rosström.
- Ja tietty oli suuri kunnia, kun Steve Sidwell, yksi maailman johtavimmista musiikkituottajista halusi tehdä brassisovitukset neljälle kappaleelle ja sen lisäksi vielä soittaa kanssamme, sanoo Nylund. Sidwell on mies monien Robbie Williamsin hittien takana, (mm. “Live at the Albert Hall). Hän on myös tunnettu Whamin trumpetistina. Ja kuten ennenkin, myös uudella levyllä Mats Schubert (Bo Kaspers Orkester) soittaa kosketinsoittimia ja Per Lindvall (tunnetaan Abban viimeisenä rumpalina) rumpuja.

Kesällä bändillä on useita keikkoja, mutta jo huhtikuussa otetaan varaslähtö, kun bändi tekee pienimuotoisemmat “Nästan unplugged” –kiertueet kolmelle eri paikkakunnalle.
- Levyllämme on hieman uudistettu kokoonpano ja toivottavasti intiimimpi tunnelma, toteaa Niklas Nylund ja lisää, että bändin kokoonpanoa lavalla pienennetään yhdeksästä viiteen soittajaan, joista kaikki hallitsevat useita eri soittimia.